Hei.
Tänään on 24.12.
Luen teille jouluevankeliuminLuukkaan mukaan 2: 1-20.
Siihen aikaan antoi keisari Augustus käskyn, että koko valtakunnassa oli toimitettava
verollepano. Tämä verollepano oli ensimmäinen ja tapahtui Quiriniuksen ollessa Syyrian
käskynhaltijana. Kaikki menivät kirjoittautumaan veroluetteloon, kukin omaan
kaupunkiinsa.
Niin myös Joosef lähti Galileasta, Nasaretin kaupungista ja meni verollepanoa varten
Juudeaan, Daavidin kaupunkiin Betlehemiin, sillä hän kuului Daavidin sukuun. Hän lähti
sinne yhdessä kihlattunsa Marian kanssa, joka odotti lasta. Heidän siellä ollessaan tuli
Marian synnyttämisen aika, ja hän synnytti pojan, esikoisensa. Hän kapaloi lapsen ja
pani hänet seimeen, koska heille ei ollut tilaa majapaikassa.
Sillä seudulla oli paimenia yöllä ulkona vartioimassa laumaansa. Yhtäkkiä heidän
edessään seisoi Herran enkeli, ja Herran kirkkaus ympäröi heidät. Pelko valtasi
paimenet, mutta enkeli sanoi heille: ”Älkää pelätkö! Minä ilmoitan teille ilosanoman,
suuren ilon koko kansalle. Tänään on teille Daavidin kaupungissa syntynyt Vapahtaja.
Hän on Kristus Herra. Tämä on merkkinä teille: te löydätte lapsen, joka makaa
kapaloituna seimessä.” Ja samalla hetkellä oli enkelin ympärillä suuri taivaallinen
sotajoukko, joka ylisti Jumalaa sanoen:
Jumalan on kunnia korkeuksissa, maan päällä rauha ihmisillä, joita hän rakastaa.
Kun enkelit olivat menneet takaisin taivaaseen, paimenet sanoivat toisilleen: ”Nyt
Betlehemiin! Siellä me näemme sen, mitä on tapahtunut, sen, minkä Herra meille
ilmoitti.”
He lähtivät kiireesti ja löysivät Marian ja Joosefin ja lapsen, joka makasi
seimessä. Tämän nähdessään he kertoivat, mitä heille oli lapsesta sanottu. Kaikki, jotka
kuulivat paimenten sanat, olivat ihmeissään. Mutta Maria kätki sydämeensä kaiken, mitä
oli tapahtunut, ja tutkisteli sitä.
Paimenet palasivat kiittäen ja ylistäen Jumalaa siitä, mitä olivat kuulleet ja nähneet.
Kaikki oli juuri niin kuin heille oli sanottu.
