3.5.2024

Vuosikokous 2024 Kotkassa

Kuurojen Lähetyksen  vuosikokous pidettiin lauantaina 20.4.2024 Kaakkois-Suomen suunnalla, Kotkassa. Perjantai-iltana Kotkaan saapui vielä, monenkohan kerran, takatalvi. Lunta ja valkoista saatiin ihmetellä jälleen. Hallituksen jäsenet valmistelivat koko perjantai-illan kokouksen asioita, esitettävät asiat yms kuntoon. Lauantaina saapui  Langinkosken kirkkoon pääkaupungin, Turun, Lahden ja Mikkelin suunnalta hieman yli 30 osallistujaa.

Vuosikokousta johti Sirpa Lehtinen Mikkelistä ja kokouksen sihteerinä toimi Aliisa Lehtonen. Kokouksessa tuotiin esille muun muassa edellisen vuoden vuosikertomus ja tilinpäätös, joka osoitti ylijäämää hiukan yli 13 000€. Iso kiitos siitä kuuluu lähetyspiireille, kirkon kolehtikeräyksille ja toimintaa muutoin tukeneille. Kuluvalle vuodelle  toimintasuunnitelma ja talousarvio hyväksyttiin muutoksitta. Jäsenmaksun suuruus pidettiin  edelleen ennallaan.  

Kuurojen Lähetyksen puheenjohtaja Kristiina Hovin kaksivuotinen kausi jatkuu vielä tämän vuoden. Hän ilmoitti kokouksessa, että ei ole enää 2025 vuosikokouksen jälkeen käytettävissä. Hallituksesta erovuorossa olivat hallituksen jäsenet Irma Frondelius ja Annukka Hiekkanen. Lisäksi hallituksesta erosi kesken kauden Maria Lindberg. 

Hallitukseen ehdotettiin Annukka Hiekkasta Tampereelta, Terhi Lappista Lahdesta, Sirpa Lehtistä Mikkelistä ja Virpi Vasamaa Tampereelta.

Äänioikeutetut äänestivät suljetussa äänestyksessä. Äänestyksen tuloksena hallitukseen pääsivät uudelle 3-vuotiskaudelle Annukka Hiekkanen sekä Sirpa Lehtinen. Terhi Lappinen jatkaa Maria Lindbergin kautta yhden vuoden pestillä.

Tilaisuudessa esiteltiin myös Kuurojen Lähetyksen uudet kotisivut, ja niistä eritoten sellaiset sivut kuin jäseneksi liittyminen ja yhteydenottolomake.

Vuosikokouksen jälkeen uusi hallitus piti järjestäytymiskokouksen. Varapuheenjohtajana jatkaa Aliisa Lehtonen. Hallitus kokoustaa pääsääntöisesti noin kerran kuussa. Itsenäisesti voi asialistat, kokousaineistot ja muut materiaalit lukea käyttäen hyödyksi yhteisiä pilvipalveluita. Pilvipalvelun käyttäminen on tärkeä nykyaikainen työskentelytapa ja mahdollistaa työskentelyn jokaiselle parhaiten sopimana aikana. Noin kaksi kertaa vuodessa koko hallitus kokoontuu fyysisesti isompiin aiheisiin syventyen. Kuluneen vuoden aikana aiheina ovat mm. Kuurojen Lähetyksen arkisto (varasto), kummitoiminta ja 70-vuotisjuhlan valmistelut.

Vuosikokouksen jälkeen pidettiin kahvitauko, jonka jälkeen kuurojenpappi Seppo Laukkanen piti hartauden liittyen päivän teemaan “rukous on polku luokse auttajan”.  Arpajaiset olivat odotettu tapahtuma päivän lopuksi. Monet tahot lahjoittivat arpajaistavaraa. Lahden seurakunta lahjoitti suuren määrän, mistä iso kiitos. Myös hallituksen jäsenet ja lähetyksen ystävät lahjoittivat erilaisia tuotteita. Päävoittona ollut kori täynnä herkkuja lähti onnellisen voittajan matkaan. 

Ensi vuosi on tärkeä vuosi Kuurojen Lähetykselle, koko jäsenistölle ja kaikille yhteistyötahoille. Kuurojen Lähetys ry perustettiin vuonna 1955, joten vuonna 2025 juhlimme yhdistyksen 70-vuotisjuhlaa pääkaupunkiseudulla, toivon mukaan sankoin joukoin.                     

Kuurojen Lähetys ry, hallitus

Siirry takaisin sivun alkuun